Ajankohtaista

Valtion tutkimusrahoituksen hakeminen vuodelle 2020

Valtion tutkimusrahoitus (VTR) on Terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaisesti tarkoitettu jaettavaksi yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen tutkimushankkeille. Sosiaali- ja terveysministeriö maksaa rahoituksen neljäksi vuodeksi kerrallaan tekemänsä päätöksen mukaisesti KYS erva-tutkimustoimikunnalle. Päätös perustuu tutkimustoiminnan painoalueiden ja tavoitteiden toteutumiseen sekä tutkimuksen laatuun, määrään ja tuloksellisuuteen edellisellä nelivuotiskaudella. KYS erva-tutkimustoimikunta päättää tutkimusrahoituksen osoittamisesta tutkimushankkeille hakemusten perusteella.

Valtion tutkimusrahoituksen hakijana voi olla erva-alueen terveydenhuollon toimintayksikköä ylläpitävä kunta, kuntayhtymä, valtion mielisairaala tai STM:n asetuksella säädetty palvelujen tuottaja. Hakemusten on perustuttava tutkimushankkeisiin, jotka hallinnoidaan KYS erva-alueen VTR-kelpoisissa organisaatioissa. Tutkimushankkeen vastuuhenkilöllä on oltava työ- tai virkasuhde hakijana toimivaan organisaatioon. KYS erva-alueella VTR-haku järjestetään vuosittain.

Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä on valtakunnallinen asiantuntijoista koostuva terveyden tutkimuksen arviointiryhmä, jonka toimikausi on neljä vuotta kerrallaan. Toimikunnan tehtäviin kuuluu tehdä sosiaali- ja terveysministeriölle ehdotus yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen arvioinnissa ja rahoituksen jakamisessa käytettävistä perusteista ja rahoituksen jakamisesta. Tehtävistä ja kokoonpanosta säädetään sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa (1434/2015).

Linkki hakukuulutukseen. Hakemukset laaditaan eTutkija-järjestelmässä.

Rahoituspäätökset julkaistaan 5.5.2020.