Sylva ry ja Syöpäjärjestöt selvittävät tutkimuksella syöpää sairastavien tai sairastaneiden 16-35-vuotiaiden nuorten aikuisten sekä heidän läheistensä kokemuksia tuen saamisesta.
Tutkimus on tarkoitettu Suomessa asuville 16-35-vuotiaana syöpään sairastuneille nuorille aikuisille, joiden hoitojen päättymisestä on korkeintaan 5 vuotta sekä heidän läheisilleen, kuten puolisolle, vanhemmille, sisaruksille, ystäville ja muille läheisille. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa noin 10 minuuttia.
Tuloksia hyödynnetään Sylva ry:n ja Syöpäjärjestöjen toiminnan ja palveluiden kehittämisessä sekä vaikuttamisen ja edunvalvonnan välineenä. Annetut tiedot ja kyselyn vastaukset käsitellään nimettömänä ja luottamuksellisesti. Yksittäistä vastaajaa ei voida tunnistaa vastausten perusteella.
Kyselytutkimus löytyy oheisen linkin takaa.